perjantai 22. tammikuuta 2021

Pikkuponit ja satulat

Vastikään julkaistun häntäremmipostauksen lisäksi haluaisimme pohtia hieman pikkuponien satula-asioita laajemmin. Kanelilla on ratsastettu alle kaksi vuotta ja tässä ajassa sillä on ehtinyt olla kolme satulaa, koska ponin selkä on kasvanut ja muuttanut muotoaan. Paljon helpompi ja edullisempi vaihtoehto olisi ollut ostaa yksi satula ja pistää se sopimaan - näin kärjistetysti. Miksi olemme käyttäneet aikaa, vaivaa ja rahaa sopivan satulan etsimiseen? 


Mitä epäsopiva satula tekee? 
Huonosti istuva satula aiheuttaa ponille kipua ja estää sitä liikkumasta vapaasti (huono vertaus, mutta kuvittele (tai muistele), miltä tuntuu hiihtää puristavilla monoilla liikunnanopettajan määräämässä reippaassa vauhdissa). Pahimmillaan epäsopiva satula vahingoittaa ponin selkää pysyvästi, sillä sopimaton satula aiheuttaa usein pistemäistä painetta: liika paine estää lihasten normaalin aineenvaihdunnan, kipeyttää ja surkastuttaa lihaksia. Kipeytynyt selkä puolestaan tuo monenlaista haastetta ponin käsiteltävyyteen ja ratsastettavuuteen sekä ennen kaikkea vaikuttaa ponin elämänlaatuun. 


Yleisimpiä syitä, miksi poneilla käytetään epäsopivaa satulaa, sekä meidän ratkaisuehdotuksia: 

“Ponilla on niin hankala selkä, ettei siihen käy mikään satula ilman häntäremmiä” 
Montaako satulaa on kokeiltu, jos mikään ei sovi? Usein pikkuponien suurin haaste ei ole edes matala säkä ja lyhyt satulansija, vaan ylipaino ja tynnyrin muotoinen vartalo. Usein halvimmat pikkuponisatulat ovat kapeita, eli automaattisesti epäsopivia lihaville poneille. Tallilta valmiiksi löytyvään poniläpyskään on helppo tyytyä ja virittää häntäremmi - säästäähän tämä turhauttavalta satulan etsinnältä. Tällaisessa tapauksessa suosittelemme yrittämään edes ponin laihduttamista: ponin laihduttua nykyinen satula voi alkaakin istua paremmin ja ehkäpä satularumbaan ryhtyminenkään ei ole niin kurjaa, sillä satulamarkkinoilta alkaakin löytyä varteenotettavia ehdokkaita. Esimerkiksi Kanelille olemme löytäneet aina kohtuullisessa ajassa uuden satulan – pisin etsintäjakso taisi kestää kuukauden päivät ja tuossa välissä ostimme ponille karvasatulan (jota käytetään kyllä muutoinkin kun satulattomina kausina). 

“En halua maksaa 4000€ ponin satulasta” 
Todennäköisesti sinun ei tarvitsekaan. Fakta kuitenkin on, että satasellakaan tuskin löydät hyvää satulaa. 500-1500 euron budjetilla hankalan muotoisille pikkuponeille alkaa olla yllättävän hyvä satulavalikoima tarjolla, jos vain viitsii perehtyä aiheeseen. Kannattaa katsella käytettyjä satuloita esimerkiksi Facebookin satulakirppareilta tai Tori.fi:stä. Esimerkiksi Kanelin ensimmäinen satula, Stübben Rex, ostettiin käytettynä ja se maksoi alle 300 euroa. Käyttöaikaa satulalle tuli puolisen vuotta, ennen kuin se jäi epäsopivaksi ja satula lähti uuteen kotiin. Kanelin toinen satula puolestaan oli kinkkisempi tapaus ja jouduimme ostamaan penkin uutena noin 1000 euron hintaan - elo Lippo Rivello Espanzan kanssa kesti vuoden, kunnes jouduimme myymään satulan epäsopivaksi käymisen vuoksi. Viimeisin satula ostettiin myös uutena ja hintaa Wintec Duetilla oli vajaat 600 euroa (käytettynä vastaavan satulan saa about 300 eurolla) eli tätä voidaan pitää jo edullisena. 

“Poni jää minulle jossain vaiheessa pieneksi, joten ei ole järkeä panostaa satulaan” 
Sama kuin toteaisi, että poni kuolee jossain vaiheessa elämäänsä, joten ei ole järkeä panostaa sen terveydenhoitoon. Mielestämme on itsekästä ajatella yllämainitulla tavalla. Jokaisella ponilla pitäisi olla oikeus sopiviin varusteisiin ja asianmukaiseen hoitoon, oli se hankittu sitten loppuelämän kotiin tai väliaikaiseksi ratsuksi. Esimerkiksi meistä Kanelin omistajista Aino ei ratsasta Kanelilla lainkaan ja Annikin ratsastaa 1-2x/vko, silti haluamme panostaa ponille sopivaan satulaan – vaikka vuokraajat sitä pääasiassa käyttävät. 

“Poni ei ole minun, joten en voi päättää, mitä varusteita sillä käytetään” 
Haastava tilalle, oli kyseessä sitten ratsastuskoulun poni tai vuokraponi. Voi olla, että ponin omistaja ei esimerkiksi tiedä häntäremmin tai epäsopivan satulan haitoista (tämä on ihan oikeasti yleistä), joten olisiko mahdollista, että kysyt asiallisesti, olisiko mahdollista ratsastaa ponilla vaikkapa ilman häntäremmiä tai kokonaan ilman satulaa? Asia kannattaa esittää kohteliaasti ja perustella häntäremmin ja epäsopivan haitat, näin ponin varusteasioista päättävä henkilö todennäköisimmin oikeasti miettii asiaa, eikä mene puolustuskannalle. Jos lupaa ilman häntäremmiä tai satulaa ratsastamiseen ei heru, keksisimme muuta puuhailtavaa ponin kanssa ratsastuksen sijaan. Tämä ohjeistus on mielestämme toimiva myös siinä tapauksessa, että olet alaikäinen ja vanhempasi päättävät ponin varusteista. 



Huom. Tämä postaus on kirjoitettu yleistäen ja pohjautuu meidän kokemuksiin ja ajatuksiin aiheesta.

maanantai 18. tammikuuta 2021

Pikkuponit ja häntäremmit

Ostaessamme Kanelin vuonna 2016 meille oli selvää, että kun sillä jossain vaiheessa aletaan ratsastaa, emme tulisi koskaan käyttämään häntäremmiä. Tämä herätti aluksi paljon ihmetystä, häntäremmihän suorastaan kuuluu pikkuponeille. Viidessä vuodessa tietämys häntäremmin haitoista on onneksi kasvanut (tästä saamme varmastikin kiittää Instagramissa @project.casper -tiliä), ja koska saamme paljon kysymyksiä siitä, miksi käytämme Kanelilla häntäremmiä ajaessa, mutta emme ratsastaessa, ajattelimme kirjoittaa aiheesta blogipostauksen (tämä teksti on sitten aina kätevä linkata kyselijöille :D).

1990-luvulla alkaneen hevosharrastuksen aikana emme ole tainneet kertaakaan nähdä häntäremmiä ison ponin tai hevosen satulan lisävarusteena. Sen sijaan pikkuponeilla häntäremmi satulassa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Pikkuponit ovat usein matalasäkäisiä, pyöreitä ja lyhytselkäisiä, eli istuvan satulan löytäminen voi olla hankalaa (eteenkin, jos budjetti on rajallinen eikä ponin satulaan haluta juuri satsata). Häntäremmin tarkoitus on pitää satula paikallaan, eli estää satulan valuminen liian eteen ponin lavoille ja kaulalle. Häntäremmiä siis käytetään korjaamaan pikkuponien epäsopivaa satulaa. Epäsopiva satula on jo itsessään kivulias, estää ponia liikkumasta vapaasti sekä pahimmassa tapauksessa aiheuttaa pysyviä vammoja ponin lihaksistoon - häntäremmi vain pahentaa tilannetta.


Mitä häntäremmi satulassa sitten tekee? 
Satulaan kiinnitettynä häntäremmi estää satulan valumisen eteenpäin, eli oikein (=sopivan napakalle) kiristetty häntäremmi kiskoo satulaa (ja ratsastajaa) jatkuvasti taaksepäin. Voit miettiä, miltä ponista mahtaa tuntua, kun sen häntään tulee ratsastajan ja satulan yhteispainosta kymmenien kilojen veto (ja miltä esteeltä laskeutuminen tuntuu, kun epäsopiva satula ratsastajineen keikkuu hännän varassa). Hevosen hännän ympärillä on paljon pikkulihaksia, joihin häntäremmi aiheuttaa nopeastikin muutoksia. Moni perustelee häntäremmin käyttöä siten, että jättää sen löysälle. Tämä on napakkaakin häntäremmiä haitallisempaa: satula paitsi valuu lavoille ja kaulalle, myös nykäisee jatkuvasti ikävästi. 

Sen lisäksi, että häntäremmi satulassa aiheuttaa ponille epämiellyttävää tunnetta ja kipua, se myös rajoittaa ponin liikkumista. Häntäremmi rajoittaa hevosen lantion liikkumista aiheuttamalla jatkuvaa jännitystä lannelihaksiin. Tämän vuoksi häntäremmiä käyttävä poni ei pysty ratsastettaessa ojentamaan, venyttämään ja pyöristämään selkärankaa ja selän lihaksia, eli liikkuminen “oikein” ja ergonomisesti on mahdotonta. Pitkällä aikavälillä väärin liikkuminen aiheuttaa ponille lihasjumeja ja pahimmillaan kovia kipuja. Häntäremmi siis vaikuttaa käytännössä koko kroppaan. (Lähde: Grönberg, P. (2018).  Hevosen ABC, biomekaniikka. Karivaljakko Oy)


Miksi sitten käytämme häntäremmiä ajaessa? 
Ajovaljastuksessa häntäremmin tehtävä on yhdessä rintaremmin kanssa pitää silat paikallaan ja se on pakollinen varuste ajaessa. Ajaessa häntäremmi ei kisko siloja samalla tavoin eteenpäin kuin satulaa ratsastaja selässään. Häntäremmi ei siis ajaessa hankaloita ponin selänkäyttöä tai kipeytä paikkoja (ellei sitä sitten kiristetä liikaa tai säädetä muutoin väärin). 


Mitä tehdä jos ponin satula valuu eteen? 
  • Selvitä, mistä valuminen johtuu. Onko satula sopiva, mutta poni on lihonut? Onko satula epäsopiva, mutta poni on ollut pitkään samassa lihavuus/lihaskunnossa? Pyri pitämään poni normaalipainossa. 
  • Panosta sopivaan satulaan ja varmista, että satulansovittaja osaa asiansa, eikä väheksy sitä, että pikkuratsu tarvitsee yhtä hyvän satulan kuin isompikin lajitoveri. 
  • Testaa erilaisia satulavöitä tai kiinnitystä eri vastinremmeihin, jo tällä voi olla merkittävä muutos satulan istuvuuteen! Tarvittaessa voit kokeilla satulan alle liukuestettä. 
  • Älä ratsasta epäsopivalla satulalla – ilman satulaa ratsastus on parempi vaihtoehto. Karvasatulaan panostaminen voi olla järkevää, mikäli sopivaa satulaa ei tahdo löytyä ja ilman satulaa meneminen ei ole vaihtoehto.

Postauksia aiheen vierestä:


tiistai 12. tammikuuta 2021

Pitäisikö meidän vaatia Kanelia liikkumaan paremmin?

Postauksen kuvat: Krista Rósten Photography

Jokaisella hevosella on oma liikekapasiteettinsa. Kouluratsua hankkiessa täytyy tietysti kiinnittää erityistä huomiota liikkeisiin, mutta harrasteponilla liikkeet saavat olla vaatimattomammat. Vaikka Kanelille emme ole asettaneet kummempia tavoitteita ratsuna, tahdomme tietysti parhaamme mukaan kouluttaa ja kehittää sitä eteenpäin, jotta siitä tulisi kestävä, terve ja tasapainoinen. Kanelin ratsastamisen tarkoitus ei ole tehdä siitä kouluratojen partaveistä, vaan tähdätä terveeseen ja hyvin koulutettuun pikkuratsuun. 


Kouluratsastussääntöjen mukaan käynnin tulee olla säännöllistä, selvästi nelitahtista ja rentoa (keskikäynnissä eloisuus ja askelpituus hieman kasvaa ja takakaviot astuvat etukavioiden jälkien eteen). Kanelin käynti on ihan kivaa, kun ponin saa ratsastettua siten, että se liikkuu eteenpäin eikä laahusta (tai maastossa kipitä). Käynnin ratsastaminen Kanelilla on sikäli helppoa, että työskentelymoodissakin poni pysyy rentona ja (vain tällöin) venyttää askeltaan. Kanelin käynti on parhaimmillaan aina ravaamisen päätteeksi, kun ponin dieselmoottori on saatu käyntiin. 


Kanelin ravia on spekuloitu paljon somessa ja eräällä keskustelupastalla. Kouluratsastuksessa ravia arvosteltaessa huomiota kiinnitetään yleisvaikutelmaan, askeleen säännöllisyyteen ja joustavuuteen (jotka saa aikaan jäntevä selkä takaosan voimakas työskentely). Kaneli on ponina äärimmäisen mukavuudenhaluinen, joten aina mahdollisuuden tullen se hiippailee etupainoisena säästöliekillä. Vaikka Kanelista ei liitokaviota kaavaillakaan, emme kuitenkaan ole huolissamme sen maahansidotusta pikkuponiravista. Rauhassa edeten, kun poni saa voimaa ja oppii kantamaan itseään, ravikin alkaa varmasti edistyä. Tavoitteena on saada vähitellen painoa enemmän takaosalle, jotta nopea, pieni ja tikittävä jäisi vähitellen unholaan ja tilalle saataisiin kehitettyä hitaampi ja korkeampi ravi (siis Kanelin tasolla, ei edes mietitä sitä ratsuponien ravia). Tavoitteeseen ei varmasti päästä hetkessä, mutta puurtaminen varmasti palkitaan ajan kuluessa. 


Kanelin laukkaa ei ole testailtu kentällä juurikaan, sillä se on ollut ponille selvästi haastavaa ja epämieluisaa (koska poni on todettu terveeksi, syy on ollut mitä todennäköisimmin ratsastajassa sekä syksyn ajan vatsassa muhineessa hiekkamöykyssä). Maastossa homma sen sijaan pelittää: laukannostot ovat mukavan ponnekkaita (ottaen huomioon ponin kehittymättömyyden) ja laukka rullaa mukavasti eteenpäin (varsinkin, kun ponin dieselmoottori lämpenee). Kokoamista ja takaosan aktiivisuutta laukassa ei vielä ole havaittavissa, ja meno on vielä hyvin voimatonta ja etupainoista - tämän vuoden tavoitteena onkin alkaa treenailla laukkaa, lisätä siihen voimaa ja siirtää laukkatyöskentely maaston lisäksi myös kentälle.


Vastaus otsikon kysymykseen: paremmin/oikein liikkuminen ei ole mikään yhtäkkiä tapahtuva simsalabim -juttu, vaan vaatii paljon harjoittelua ja työskentelyä. Voimattomalta, pieneltä ponilta ei ole reilua vaatia sellaista, mihin se ei vielä pysty. Ajan ja harjoittelun myötä saamme Kanelista varmasti (sen fyysiset rajoitteet huomioiden) oikein kivasti liikkuvan kaverin♥️

maanantai 11. tammikuuta 2021

Vuoden 2021 tavoitteet, olkaa hyvä!

Postauksen kuvat: Krista Rósten Photography

Alkaneelle vuodelle tavoitteiden asettaminen oli ekstrahankalaa, sillä viime vuosi (jälleen) opetti, että hevosten kanssa harvoin mikään menee suunnitelmien mukaan. Varsinkaan, jos peliin lisätään vielä maailmanlaajuinen pandemia. Vuosi 2020 otettiinkin löysin rantein (tavoitteet pääset lukemaan tästä) ja mennyt vuosi piti sisällään runsaasti maastoilua niin taluttaen, ratsain kuin ajaen, valmennusten aloituksen maltillisesti, hieman temppujen opettelua sekä tietysti paljon mukavia hetkiä Kanelin kanssa. Vuoden 2020 päätavoite oli pitää Kaneli terveenä ja hyvinvoivana, ja onnistuimme siinä mielestämme hyvin (mitä nyt kesällä laidunkiloja kertyi hieman oletettua enemmän ja vastapainoksi joulukuussa poni kokovartaloskannattiin ja pikkulöydökset huollettiin vaivojen ennaltaehkäisyn maksimoimiseksi). Tämän vuoden päätavoite jatkuu samana (pidä Kaneli elossa ja hyvinvoivana), mutta koska suuret ja pienet tavoitteet tuovat harrastukseen lisämakua, päätimme valita kymmenen teidän seuraajien ehdottamaa tavoitetta ja pyrkiä toteuttamaan ne vuonna 2021. Tässäpä tulevat Kanelin uudet tavoitteet, jotka jaoittelimme teemoittain:


KANELIN KEHITYS RATSUNA JA FYYSINEN HYVINVOINTI

1. Kaneli valmentautuu ahkerasti 
Kehitys ratsuna on yksi tämän vuoden isoimmista tavoitteista. Parhaiten tämä onnistuu säännöllisellä valmentautumisella, joten tavoitteena jatkaa viikoittaisia valmennuksia. Yksi valmennus viikkoon sopinee Kanelille parhaiten, joten vuokraajien kanssa tullaan varmasti vetämään pitkää tikkua valmennusvuoroista. Tarkoituksena olisi myös pyytää meidän valmentajaa ratsuttamaan Kanelia ahkerammin. 

2. Kaneli perehtyy esteratsastukseen 
Viime vuonna esteitä hypeltiin viitisen kertaa ratsastajan kanssa ja saman verran irtona. Hypyt on tarkoitus edelleen pitää harvassa, mutta tätäkin hommaa voisi alkaa tehdä tavoitteellisemmin. Kaneli on intohimoinen esteiden ylittäjä, joten poni ei varmasti pistä lisäharjoittelua pahakseen. 

3. Kanelin laukka alkaa pyöriä myös kentällä 
Tämä on ehkä tuskastuttavin tavoite, sillä vaikka Kanelin laukka nousee ja pyörii maastossa kuin unelma, on laukka kentällä vielä superalkeellista. Tämä on siis ehkä vuoden haastavin, mutta samalla myös palkitsevin tavoite, johon päästään järkevällä harjoittelulla. 

4. Kaneli osallistuu kilpailuihin
Mikäli korona ei estä suunnitelmia, tavoitteena olisi pyörähtää tänä vuonna useammissa seurakisoissa perehdyttämässä ponia helppoihin luokkiin niin koulu- kuin esteratsastuksesssa (riippuen toki siitä, kuinka hyvin laukka saadaan toimimaan sileällä ja millaista esteratsastusvalmiutta poni osoittaa, sillä kun ei ole hypätty vielä yhtäkään rataa). Kipa onkin jo ahkeran tarkastelun alla alkaneen vuoden kisojen suhteen.

5. Kaneli on fit
Ylläolevien tavoitteiden ansiosta toivomme, että Kanelin lihaskunto kehittyy roimasti vuoden aikana (ja vastapainoksi lihavuuskunto pysyy ympäri vuoden hallinnassa). Tervetuloa 2021 ja fitness-Kaneli!


HAUSKANPITO JA HENKINEN HYVINVOINTI 

6. Kaneli käy kissanristiäisissä 
Mätsärit, agilitykisat, mitä vain! Kanelin kanssa on hauskaa käydä erilaisissa tapahtumissa harjoittelemassa ihmisten ilmoilla oloa. 

7. Kaneli testaa uutta lajia 
Tämä tavoite ehdittiinkin jo toteuttaa ennen postauksen julkaisua, Kaneli nimittäin perehtyi hiihtoratsastuksen saloihin. Ehkäpä tälle vuodelle keksitään toinenkin uusi laji.

8. Kaneli kehittää uimataitoaan 
Toistaiseksi Kaneli on polskitellut yhtäjaksoisesti vain muutamia vetoja, mutta kahlausta on suoritettu senkin edestä. Tänä vuonna olisikin tarkoitus jatkaa Kanelin uimakoulua ja kehittää ponista oikea uimamaisteri (jos vain vesi on tarpeeksi lämmintä).

9. Kaneli oppii uuden tempun 
Kumarrus ja pusu onnistuvat jo aika kivasti (kunhan palkkaus on kohdillaan), joten myös uuden, todennäköisesti hyödyttömän, tempun opettelu voisi olla kivaa vaihtelua normaaliarkeen. Mitä temppua ehdottatte?


EKSTRATAVOITTEET 

10. Mielenkiintoisen sisällön tuottaminen somessa ja kehitys tällä saralla
Tämä tavoite ei liity suoranaisesti Kaneliin, mutta tänä vuonna haluamme panostaa someen ja kehittää sisältöä. Toiveita otetaan vastaan!


Jäikö listalta puuttumaan jotain?

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Kaneli the katapultti

Postauksen kuvat: Krista Rósten Photography

Viime aikoina somessa on puhuttu paljon hevosen kipukäytöksestä, mikä on mahtava juttu. Kuitenkin välillä mietityttää, onko tässä menty jo liian pitkälle, kun hevosen kipuilmeitä ja muita kivusta kertovia merkkejä etsitään suurennuslasilla kanssahevostelijoiden somekuvista ja –videoista. 



Tässä postauksessa ajattelimme pohtia hieman pukittelua ja sen syitä. Moni pehmeiden ja hevosystävällisten koulutusmetodien nimeen vannova antaa nykyisin yksiselitteisesti hevosten pukittamisille syyksi sen, että pukitus on suora seuraus kivusta. Vaikka emme olekaan ammattilaisia, emme jaksa uskoa, että pukitteleva hevonen olisi aina kipeä. 

Kun hevosella on kivaa (oli se sitten laitumella kavereiden kanssa tai kentällä irtojuoksemassa), se useimmiten spurttailee vinhaa vahtia ja pukittelee. Kun hevosta ahdistaa (oli se sitten kovakourainen ratsastaja tai epäsopiva satula), taas se spurttailee ja pukittelee. Syy villiin laukkaan maastossa voi olla se, että hevosella on ylimääräistä virtaa ja liikunta tuntuu hyvältä (hevonenhan on luotu liikkumaan) tai koska se pakenee kauhuissaan jotain pelottavaa asiaa (vaikkapa sitä takertuvaa ratsastajaa tai metsässä vaanivaa sapelihammastiikeriä). 



Ei siis ihmekään, että hevosten kiihtymystiloja on hankala tulkita, miten erottaa isoisesti rallatteleva hevonen henkensä edestä pakenevasta? Oman hevosen kanssa tämä on helpompaa, sillä hevosen elekieli ja persoona tulevat tutuksi (ainakin toivomme näin), mutta onko mahdollista analysoida hevosen kipua tai pakoreaktiota somen välityksellä? Me emme ainakaan halua lynkata ketään, koska kymmenen sekunnin videoklipillä hevonen heilauttaa häntää ratsastaessa tai haukottelee kesäisessä laidunkuvassa. Hyvänä esimerkkinä mielestämme pukittelu sopii sekä elämästään nauttivan että epämiellyttävää asiaa protestoivan hevosen liikehdintään. 



Oli syy pukitteluun sitten kumpi tahansa, täytyy omistajan ottaa siitä selvää. Yksiselitteisesti ei voida ajatella, että hevonen “vain testaa” ja että se on laitettava ruotuun, sillä syynä käytökseen saattaa olla epäsopiva satula, hevoselle sopimaton ratsastaja tai kipu. Toisaalta hevonen on voinut oppia, että omistaja ei halua pakottaa hevosta ja lopettaa työskentelyn pieneenkin vastusteluun. Ainakin voimakastahtoisen Kanelin kanssa joudutaan ongelmiin, jos sen ei halutessaan tarvitsisi enää tehdä mitään (Kanelihan kysyy usein “onko aivan pakko, haluaisin mieluummin syömään”). Pian käsissä olisi varmasti tuhma, omaa tahtoaan pursuava poni, jolle rajat olisivat erittäin epäselvät. Hevosta tulee toki kuunnella, mutta suuret linjat päättää ihminen. 



Ihmisestä hevosten kiihtyneisyystilat näyttävät helposti samanlaisilta – on siis tärkeä tuntea oma hevonen ja ymmärtää sen elekieltä♥️

Tämä postaus on kirjoitettu meidän omiin ajatuksiin ja kokemuksiin pohjautuen. Kanelin saa pukittamaan niin puristava ratsastaja kuin siirtyminen iloiseen laukkaan parhaan maastosuoran alussa.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Kaksin kappalein uusia ajosuitsia + alekoodi

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Hevari Oy:n kanssa. 

Hevari on suomalainen hevostarvikeliike, jonka valikoimasta löytyy laajasti varusteita niin poni- kuin hevosurheiluun. Hevarin tuotteita voi ostaa hevari.fi-verkkokaupasta, yrityksen myymälästä Heinolasta sekä ympäri Suomea raveissa kiertävistä myymäläautoista. Yritys on mukana tukemassa poniurheilutoimintaa sponsoroiden monia tapahtumia, muun muassa ponikuninkuusraveja sekä monen tasoisia poniravilähtöjä ja ponikerhojen toimintaa.


Yhteistyön tiimoilta Kaneli sai kahdet uudet ajosuitset, joita olemme kerenneet testata nyt kolme viikkoa. Ponin vanhat ajosuitset olivat nekin Hevarilta ja palvelivat Kanelia uskollisesti 10 kuukauden ikäisestä aina viisivuotiaaksi saakka. Kuitenkin ponin kasvaessa suitsista yli lähtivät ne uuteen kotiin ja ajankohtaiseksi tuli hankkia ponille uudet, ajamiseen soveltuvat suitset sekä niihin sopiva sekki.

Kanelin saamat tuotteet ovat GP-Tackin nahkaiset ravisuitset ponille sekä Star Tackin synteettiset ravisuitset ponille. Kanelilla on kokoisekseen poniksi melko suuri pää, mikä tuottaa usein haasteita koon valinnassa, kun joudumme pallottelemaan pony- ja cob-koon välillä. Molemmista suitsista löytyi nettisivuilta kattavat mitat, joiden perusteella päädyimme valitsemaan Kanelille pony-koon. Lisäksi molemmissa suitsissa oli reilusti säätövaraa, minkä ansiosta saimme sovitettua suitset ponin päähän hyvin istuvaksi. Tuotekuvauksen mukaan hyvien säätömahdollisuuksien ansiosta suitset käyvät hyvin niin shetlannin-, russ- kuin muillekin pienille poniroduille. Meidän lisävinkkinä kummatkin suitset ovat näin ollen hyvä valinta myös kasvavaan päähän.


Tähän mennessä kaikki Kanelin suitset ovat olleet nahkaisia, joten päädyimme valitsemaan sellaiset ponille nytkin. GP-Tackin nahkaiset ravisuitset ruostumattomilla soljilla ovat klassiset ja kauniit, ja varusteidenhoitohulluina olemme sitä mieltä, että oikein hoidettuna nahka vain paranee vahnetessaan, kun suitset pehmenevät.

Yksi tärkeä kriteeri uusille ajosuitsille oli sekin kiinnitysmahdollisuus, jollainen näistä löytyy. Etenkin kesäisin Kaneli tahtoisi usein ajaessa syödä, jolloin sekki estää pään vetämisen alas sen sijaa, että joutuisimme vetokilpailuun ohjilla. Näiden suitsien topatussa niskaremmissä on kaksi nahkalenkkiä joiden läpi voi laittaa obersekin. Lisäksi niskaremmin keskellä on solki, johon voi tarvittaessa kiinnittää mm. silmälaput. Myöskään sopivaa sekkiä meidän ei tarvinnut kaukaa etsiä, sillä Hevarilta löytyi meille näihin suitsiin hyvin sopiva vaihtoehto, saman valmistajan GP-Tack poniobersekki.


Valitsemiemme nahkasuitsien lisäksi meidän yllätykseksemme paketista paljastui myös Kanelille myös toiset suitset, Star Tackin synteettiset ravisuitset ponille. Kuten sanottu, nämä ovat meidän koko vuosituhannen hevosia harrastaneiden ekat synteettiset suitset ikinä, joten aiempia käyttökokemuksia meillä ei juuri ollut. Etelä-Suomen loska- ja rapakeleissä nämä suitset ovat osoittautuneet todella käteviksi, sillä toisin kuin nahkavarusteet, nämä kestävät vesipesun. Synteettisien suitsien hoito onkin superhelppoa, kuraisen lenkin jälkeen suitset voi vain huuhdella hanan alla ja kuivata pyyhkeellä taas puhtaiksi. Erityismainintana suitsien mukana tulee vakiovarusteena suloinen väriotsapanta, johon saa valita useista eri vaihtoehdoista haluamansa sävyn. Näihin suitsiin saimme lisäksi yhteensopivan Star Tackin synteettisen poniobersekin, joka niin ikään on helppo puhdistaa ja sopii säähän kuin säähän.


Kolmen viikon jälkeinen tuntuma molempiin suitsiin on positiivinen! Aiemmin olemme olleet ehkä hieman skeptisiä synteettisiin varusteisiin, ja meidät yllätti erityisesti synteettisen materiaalin helppous. Plussaa molemmat suitset ja sekit saavat myös edullisista hinnoistaan, sekä hyvästä hinta-laatu suhteesta. Lisäksi teemme mielellämme yhteistyötä kotimaisen poniurheilua tukevan yrityksen kanssa. Kannattaa käydä kurkkaassa Hevarin sivut Facebookissa sekä Instagramissa.

Lopuksi meillä on ilo jakaa teille -15% alekoodi hevari.fi-verkkokauppaan. Koodilla Kaneli15 saatte 15% alennuksen kaikista raviponin varusteista hevari.fi-verkkokaupassa. Alennuskoodi on voimassa 1.1.2021 – 31.1.2021.

tiistai 29. joulukuuta 2020

Vuosi 2020 pähkinänkuoressa

Kuluvaa vuotta on jäljellä enää viimeiset päivät, joten tässä vaiheessa on hyvä kurkistaa taaksepäin ja tehdä yhteenveto siitä, mitä vuosi on pitänyt sisällään:


Tammikuu
Vuosi 2020 alkoi mukavissa merkeissä, sillä aloitimme Helsinki International Horse Show’n yhteistyöbloggaajina. Kanelin kautta 2020 ehdittiin myös hieman suunnitella ja katsottiin muutamat pikkukisat alkuvuodelle, joiden peruuntumista koronan vuoksi emme osanneet vielä tässä vaiheessa lainkaan odottaa. Tammikuussa Kaneli nautti runsaasta maastoilusta, vaikka säät eivät olleetkaan järin talviset. 


Helmikuu 
Helmikuussa Kaneli otti kasvupyrähdyksen, joten ohjelmassa oli paljon rentoa maastoilua ilman satulaa ja tutkimusmatkailua metsäpoluilla. Helmikuun lopulla yllätyimme, sillä “Hellä Kanelisilmä” palkittiin Hevosalan Somegaalassa Vuoden Parhaana Hevosblogina! 


Maaliskuu 
Maaliskuu alkoi muutolla, Kaneli nimittäin muutti isolta ratsastuskoululta pienelle yksityistallille. Rauhallinen, stressitön ympäristö ja tiheämmät ruokintakerrat (5x/pvä) tekivät ponille selvästi hyvää ja vaihdoimme maneesin ilomielin loistaviin maastoihin! Maaliskuu menikin Kanelin osalta uuteen asuinpaikkaan ja maastoreitteihin tutustuessa. 


Huhtikuu 
Kanelin eka valmennus! Tätä aiemmin ponilla oltiin osallistuttu ratsastuskoulun ryhmätunneille, joten tuntuipa kivalta aloittaa ponin kanssa yksilöllisemmässä ohjauksessa. Huhtikuussa maastoilun sijaan pyörittiin kentälläkin jo enemmän, mutta vastapainoksi ponia liikutettiin toki myös ajaen ja saatiinpa huhtikuussa ensimmäiset irtohypytyksetkin ulkokentällä. Meidän valmentaja kävi myös ratsuttamassa ponia ensimmäisen kerran ja olipa kiva nähdä, miten Kaneli liikkui osaavamman ratsastajan kanssa! 


Toukokuu 
Toukokuu aloitettiin ristikoiden ylityksellä vapun kunniaksi ja tämä taisikin olla tuokokuun ainoa kerta, kun omistaja ratsasti ponilla muualla kuin maastossa. Kanelin vuokraajat nimittäin innostuivat valmentautumisesta ponilla, joten viikoittaiset valmennukset jatkuivat ahkerasti (ja taidettiin Kaneli ratsuttaakin muutamaan otteeseen). Kesäloman lähestyessä Kanelia alettiin myös totuttaa vihreään ja öiden lämmetessä poni sain siirtyä 24/7 ulkona elämiseen. 


Kesäkuu 
Kesäkuun alun poni vietti Mikkelissä, ehti käydä muutamat valmennukset ja ratsutukset (sekä maasto- ja uimareissut), minkä jälkeen poni asteli hevoskuljetusrekan kyytiin ja lähti viettämään kesälomaa 600km päähän Lappiin. Kanelin kesäloma alkoikin hellesäissä ja ponin spottasi useimmiten löhöilemästä laitumellaan tai pihatossaan – ellei ruokailu ollut kesken. 


Heinäkuu 
Kanelin kesäloma jatkui leppoisissa merkeissä. Kärryttelemässä toki käytiin, ettei poni paisuisi rantapallon muotoiseksi. Kanelin heinäkuu koostuikin lomalaiselle sopivista puuhista: pitkistä kävelyretkistä taluttaen, yöttömien öiden kärryttelyistä, pihattorakennuksessa vilvoittelusta sekä laitumen puhtaaksi kaluamisesta. 


Elokuu 
Lomameininki jatkui yli elokuun puolivälin ja loman loppu sekä paluu Mikkeliin sattuivat sopivasti ilmojen viiletessä Lapissa. Etelässä kesä kuitenkin jatkui, mutta lomailusta siirryttiin pikkuhiljaa kohti tavallista arkea. Kaneli ilmoitettiin ensimmäisiin seurakisoihinsa, jotka menivät yli odotusten! Elokuun ohjelmaan kuului myös valmennusten ja ratsutusten jatkuminen. 


Syyskuu 
Syyskuussa Kanelin kanssa harrastettiin ahkerasti kentällä pyörimistä ja poni pääsi kokeilemaan hieman enemmän estehommia vuokraajiensa kanssa. Ohjelmaan kuului toki paljon maastoilua niin ratsain kuin ajaenkin. Ja Kaneli alkoi kasvattaa talvikarvaa – tapansa mukaan erittäin hyvissä ajoin. 


Lokakuu 
Voihan satula! Se nimittäin kävi ponille epäsopivaksi. Ei siis auttanut kuin myydä vanha ja aloittaa satularumba. Onneksi uusi, sopiva penkki löytyi kohtuullisen etsiskelyn päätteeksi ja etsiskelyjen lomassa ehdittiin ponille hommata lampaankarvasatula, jotta ratsastajan kyydillä pysyminen maastossa rallatellessa olisi varmempaa. Satulan löytymisen jälkeen päästiin jatkamaan taas viikkovalmennuksia niin omistajan kuin vuokraajienkin osalta. 


Marraskuu 
Marraskuu alkoi ratsastusjuttujen osalta lupaavasti ja valmennuksissa tuntui, että Kaneli on parempi kuin koskaan. Vastapainoksi alkoikin sitten alamäki ja poni alkoi näyttää hapanta naamaa ja elehtiä hiekkaa syöneen eläimen tavoin. Onneksi klinikkareissu oltiin varattu jo joulukuun alkuun, joten hiekkakuviin pääsyä ei tarvinnut odotella kuin viikon päivät. 


Joulukuu 
Joulukuu alkoi klinikkareissulla: hiekkaahan sieltä löytyi ja poni sai nenämahaletkulla psylliumia ja magneesiumsulfaattia sekä kahdenviikon psylliumkuurin (muista klinikkatoimenpiteistä pääset lukemaan klinikkapostauksesta). Ja hiekan lähdettyä ärhäkästi liikkeelle poni sai tietysti myös ähkyn, joka onneksi saatiin laukeamaan nopealla toiminnalla (lue ähkystä täältä). Joulukuun alku menikin ponin osalta lomaillessa, ja koska meillä ei ole kiire mihinkään, päädyttiin siihen, että Kaneli saa ottaa koko loppukuun rennosti maastoillen ja hauskaa pitäen (sattuuhan joululomakin tähän saumaan, mikäs sen parempaa kuin nauttia lomasta (toivottavasti lumisissa) maastoissa. Ratsuhommia jatketaan vuodenvaihteen jälkeen.

Postauksen kuvat: Reeta Ylitalo 2019

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Eikö sua hävetä, että...

...ratsastat niin huonosti? Käyt vain ratsastuskoulutunneilla? Et saa hevosta peräänantoon? Lempihevosesi on niin mitäänsanomaton? Sulla ei ole varaa merkkivarusteisiin? Oot vaan niin nolo? 

Hevospiireissä saisi aina olla häpeämässä. Joko yllä mainituista syistä, tai oikeastaan ihan mistä vain. 


Häpeä saa tuntemaan itsensä riittämättömäksi, epäonnistuneeksi ja huonommaksi kuin muut. Häpeä estää heittäytymästä asioihin täysillä niihin asioihin, joista nauttii ja supistaa mahdollisuuksia olla oma itsensä. Hävettää, kun taas tuntuu siltä, ettei täytä toisten meille asettamia vaatimuksia. 

Häpeä on itseluottamusta heikentävä tunne ja pyrimme salaamaan ja torjumaan häpeää monin eri tavoin. Ratsastustuntikaveri on voinut taivastella, miten et vieläkään saa hevosta kulkemaan “peräänannossa”, joten häpeän pelossa sahaat heppaa huomaamatta, jottei huonommuuttasi havaita (ja podet sitten häpeää tästä). Häpeän pelossa elämästä tulee helposti kulissia. Ovatko merkkivarusteet minkään arvoisia, jos ne on hankittu korkeakorkoisilla osamaksuilla? Onko trendikkään valmentajan opissa ratsastaminen mielekästä, jos hevonen on epämääräinen? Onko epävarman ratsastajan pakko hypätä laadukkaalla hevosellaan metriä, vai onko itseluottamuksen haku pikkuesteillä noloa? 

Häpeän ottaessa vallan mitkään onnistumiset eivät riitä meille itsellemme ja suorittamisen kehä vain vahvistuu. Tuntihepan “peräänantoon” sahaamisesta tulee paha mieli ja tiedät, että se on väärin - muttet voi lopettaa, sillä sinua pidettäisiin huonona ratsastajana. Ja joutuisit häpeämään. Kulissien pitäminen pystyssä kaikin tavoin käy raskaaksi: et kehity ratsastajana sahaamalla hevosta, osamaksumerkkivarusteista kertyy summa, jonka kanssa olet pulassa, pitkään epämääräisenä suorittanut hevonen hajoaa, pelokas ratsastaja lopettaa maailman parhaan harrastuksen. Kaikki vain häpeän vuoksi. 


Millainen ihminen saa sinut tuntemaan häpeää? Nöyryyttävä ja aliarvioiva tyyppi tuskin on tosiystävä. Usein tällainen tyyppi kääntää omaa epävarmuuttaan muihin, jotteivat hänen omat heikkoutensa paljastuisi. Tällainenkaan toiminta ei poista häpeää, vaan vahvistaa niitä pohjimmaisia, omia epävarmuuksia, joiden vuoksi on alennettava muita. Kannustamme karistamaan huonommuuden tunnetta aiheuttavan “kaverin” elämästä - oman hyvinvointisi vuoksi, sillä pitkään jatkuneena häpeän tunteet vaikuttavat minäkuvaan sekä muille kehon ja mielen sairauksille. 

Onneksemme iän tuoman ymmärryksen ja itsetuntemuksen ansiosta häpeän tunteet usein hälvenevät. Esimerkiksi meitä ei haittaa lainkaan, että ratsastamme niin huonosti. Ratsastus on meille vain osa hevosharrastusta, ja vaikka haluammekin jatkuvasti kehittyä, haluamme olla vain tavallisia harrastajia (elämässä on kuitenkin muitakin tavoittelemisen arvoisia asioita kuin GP-radoille pääsy). Meitä ei myöskään hävetä omistaa joidenkin mielestä noloa pikkuponia ja ihmettelemme aina, kun joku kysyy “haluaisitteko vaihtaa Kanelin isompaan hevoseen?”, ihan kuin pienen ponin omistaminen olisi rangaistus, jota suoritamme. 


Kannattaakin kuunnella itseään ja harrastaa tavalla, joka tuottaa iloa itselleen. Paremmaksi ratsastajaksi kehittyy ahkeralla harjoittelulla ja oman keskeneräisyyden tunnistamisella, merkkivarusteiden eteen on tehtävä paljon työtunteja ja säästettävä, pienikin epämääräisyys hevosessa kannattaa selvittää heti, vaikka se tarkoittaisi oman ylpeyden nielemistä. Jos jännittää tai jokin epäselvää, kannattaa pyytää ohjetta tai apua. Tallilta löytyy aina joku, joka opastaa hymyssä suin. 

Vaikka häpeä on tunteena ikävä, se on silti tarpeellinen ja estää meitä loukkaamasta ja satuttamasta toisia. Kun tunnistat häpeän, osaat asettua toisen asemaan, tsempata ja pyytää tarvittaessa anteeksi. Nämä ovat taitoja, joita hevospiireissä tarvittaisiin enemmän.

perjantai 18. joulukuuta 2020

Kengättömyyden plussat ja miinukset

Kaneli on ollut koko ikänsä kengätön. Ei siksi, että meillä olisi jotain rautakenkiä vastaan, vaan siksi, että kengättömyys on sopinut Kanelille hyvin. Hevosen kengitys (ja kengättömyys) jakaa paljon mielipiteitä, vaikka fakta on, että tässäkin asiassa hevonen on yksilö - mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. 



Kavion tehtävä on turvata ponin jalkojen verenkierto ja aineenvaihdunta. Toisin kuin voisi luulla, säde ei ole se osa, joka pumppaa verta jalkoihin, vaan itse kavio (joka siis on täynnä hermoja ja verisuonia) laajenee ja supistuu hevosen liikkuessa. Kengitys siis hidastaa kaviomekanismin normaalia toimintaa, haurastuttaa kaviota sekä hidastaa kavion luonnollista kasvua. Kun ponin kaviomekanismi ei toimi, myös iskunvaimennus puuttuu. Zürichin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan asfaltilla kävellessä kengällisen hevosen koko jalan tärähdys on 80% suurempi kuin kengättömän. Kengättömyys siis suojaa ponin jalkojen jänteitä ja niveliä. Ponin käyttö- ja elinikä siis pitenevät, kun jalat pysyvät kunnossa. Kengätön hevonen myös palautuu rasituksesta nopeammin, sillä toimiva kaviomekanismi huolehtii koko jalan aineenvaihdunnasta. Kanelin jalkojen iskuvaimennuksesta huolehdimme kengättömyyden lisäksi käyttämällä suojia lähes kaikenlaisessa liikunnassa sekä kylmäämällä jalkoja ennaltaehkäisevästi, sillä toivomme sille mahdollisimman pitkän ja terveen elämän. 



Ilman kenkää poni tuntee paremmin, millaisella alustalla se seisoo. Tämä on saaliseläimen selviytymisen kannalta olennaista ja kengättä jättäminen lisää ponin mahdollisuuksia elää mahdollisimman lajityypillistä elämää. Lisäksi kengätöntä uskaltaa tarhata muiden lajitovereiden kanssa, sillä kengätön ei pääse leikkiessä vahingossakaan vahingoittamaan toisia kovilla potkuilla tai hokeilla (Kanelilla tosin ei tällä hetkellä ole sopivaa tarhakaveria kengättömyydestä huolimatta). Koska kengätön tuntee alustan paremmin, pystyy se liikkumaan luottavaisemmin ja varmajalkaisemmin. Kengättömyyden hyvänä puolena mainittakoon vielä se, että lika ja tilsat eivät tartu kengättömään kavioon yhtä helposti kuin kengälliseen. 



Kengättömyydessä toki on huonotkin puolensa. Koska kengättömälle ei saa hokkeja, vaikeutuu hevosen liikuttaminen liukkailla keleillä. Kanelikin on tyypillisesti saanut pienen loman aina kelirikkojen aikana, mikä on ollut tärkeää nuorelle ponille. Kengättömänä myös riski liukastua tarhassa tai matkalla tarhaan/talliin on suurempi - toisaalta kengätön tuntee paremmin maan liukkauden jalkojensa alla, joten se osaa myös olla varovaisempi ja katsoa mihin astuu. Ja ainahan hevoselle voi ostaa bootsit, jolloin liikuntaa voi harrastaa liukkaista pohjista huolimatta. Bootsesista meillä ei ole kokemusta, emmekä ole niistä järin innostuneita. Olemme myös  pohtineet itseasiassa useammankin kengittäjän kanssa sitä, että Kanelin (etupään) kengittäminen ei liukkaiden yllättäessä ole lainkaan huono vaihtoehto, eivätkä sen vahvat ja hyvänlaatuiset kaviot vaurioidu kausiluontoisesta kengityksestä. Ongelmana sen sijaan on Kanelin toisen takajalan lievä sisäkierto: laittamalla takajalkoihin hokkikengät ponin jalkaan kohdistuisi tarpeetonta lisärasitusta, joka varmasti pitkällä aikavälillä aiheuttaisi problematiikkaa (hokin tavoin myös nastabootsilla on vastaava vaikutus).



On myös muistettava, ettei kengättömyys ole kaikille hevosille paras vaihtoehto. Urheiluhevoset tarvitsevat kenkiä lähes poikkeuksetta estämään kavion liika kuluminen. Lisäksi kengityksellä voidaan korjata jalan virheasentoja ja näin vaikuttaa hevosen hyvinvointiin. Yhä yleisempää onkin, että eläinlääkärit ja kengittäjät tekevät yhteistyötä - esimerkiksi klinikoilla on usein tätä varten omat kengityssepät. Hyvin tehty, ammattitaitoinen kengitys ei vahingoita kaviota, eikä hevosta pitäisi jättää kengättä siksi, että naapurin kaiman serkun saunakaverin hevonen on joskus kengitetty virheellisesti. Kengitysasioita pohtiessa kengittäjän lisäksi myös eläinlääkäriltä voi kysyä mielipidettä asiaan. Esimerkiksi Kanelin kavioista otettiin vastikään röntgenkuvat, jotta mahdolliset erityistarpeet pystytään huomioimaan vuolussa sekä mahdollisen kengitystarpeen ilmetessä.



Yksi seikka, joka meitä huolettaa kengättömyydessä, on tee-se-itse -meininki ilman riittävää tietotaitoa. Usein varsinkin (pienten) ponien ja harrasteratsujen kanssa päädytään siihen, että eläin pidetään kengättä, koska se on halvempaa ja vuolun "voi tehdä itse". Kavionhuoltoon liittyviä (verkko)kursseja on kenen tahansa saatavilla ja kuka tahansa “asiantuntija” voi sellaista myydä. Mielestämme on hienoa, että hevosten omistajat ovat valveutuneita ja kiinnostuneita oppimaan kaviosta, mutta muutamasta kympistä muutamaan sataseen maksanut kurssi ei tee kenestäkään ammattilaista. Kengittäjällä (eläinlääkäristä puhumattakaan) on takanaan monivuotinen, ammatillinen koulutus sekä usein myös lukemattomia työtunteja ja sitä kautta hankittua osaamista erilaisista asiakkaista (ja eläinlääkäriltä löytyy myös röntgenlaite - maagista röntgenkatsetta kun ei yhdelläkään ihmisellä ole). Pahimmillaan itseopittu vuolu (tai kengitys) voi aiheuttaa suurta vahinkoa, vaikka tarkoitus olisi ollut hyvä. Kengättömän ponin kavioiden hoito on yhtä tärkeää kuin kengällisen ja se tulee tehdä aina asiantuntijan toimesta. Itse emme uskalla (emmekä halua) koskea Kanelin kavioon muuta kuin pakon edessä ja asiantuntijan ohjeistuksen perusteella.



Huom. Tämä postaus on kirjoitettu yleistäen (sillä toki on niitä poikkeuksiakin) ja pohjautuu ainoastaan meidän kokemuksiin ja ajatuksiin aiheesta.

Postauksen kuvat: Suvin.net

torstai 10. joulukuuta 2020

Hevosmaailman tabu: kannattaako eläinlääkärioperaatioista puhua?

"Aika huono jos noin nuoren ponin jalkoja joudutaan piikittää:("

Viikko sitten julkaisemamme klinikkapostaus on herättänyt paljon keskustelua. Tuttuun tapaan postauksen julkaisun jälkeen puhelimen näytölle kilahti anonyymejä viestejä, joissa kritisoitiin Kanelille tehtyjä tutkimuksia sekä eläinlääkärin tutkimusten  perusteella suosittelemia hoitoja. Kritiikkiä saimme muun muassa siitä, miksi tutkimuttaa ponia, joka ei ole kipeä ja miksi piikittää nuoren ponin niveliä, vaikka ongelmaa ei ole. Vastapainoksi viestiboksiin tulvi moninkertainen määrä viestejä, joissa kiitettiin aiheen ottamista esiin ja rehellistä kerrontaa siitä, mitä klinikalla havaittiin ja tehtiin. Moni ei ollut uskaltanut kertoa julkisesti oman nuoren (tai vanhemmankaan) hevosen pistoshoidosta. Tähän postaukseen olemmekin lisänneet kursiivilla lainauksia meille tulleista viesteistä.



"Jos ei kestä kritiikkiä, ei kannata näin julkisesti asioita kertoakaan."

Halusimme kirjoittaa klinikkapostausken avoimesti, sillä Kanelin tutkimuksia suunnitellessamme havaitsimme, että netistä löytää varsin vähän kirjoituksia aiheesta. Toki hevosklinikoiden nettisivuilta löytää kuvaukset toimenpiteistä ja jonkinlaiset hinta-arviot, mutta yksityishenkilöiden kokemukset ja kertomukset klinikkareissuista toimenpiteineen ja hintoineen olivat kiven alla. Mietimme mistää tämä voisi johtua ja klinikkapostauksen vastaanotto toi varmuutta asialle: hevosen eläinlääkärioperatiot ovat jonkinasteinen tabu.




"Kyllä mäkin ennaltaehkäisisin mahdollisia tulevia vaivoja ennen, kiun ne oikeasti jo puhkeaa. Jos on yhtään empatiaa, ehkäisee ponin kärsimyksen jo ennen kuin hoitaa vaivoja sitten, kun ne on pahimmillaan"

Mielipiteitä ja tapoja toimia hevosten kanssa on monia, eikä yksikään tapa ole ylitse muiden. Jokainen hevosharrastaja ajattelee varmasti ensisijaisesti hyvinvointia ja perustaa päätöksensä sen ympärille. Harva hevonen on "täydellinen" - epätäydellisyyttä voi löytyä rakenteesta, liikkeestä, vatsan toiminnasta, hampaista, käsiteltävyydestä... Eli ihan mistä vain. Kuinka sitten mahdollisia probleemia hoidetaan? Selvittämällä syy ja toimimalla parhaalla mahdollisella tavalla. Kanelin kohdalla halusimme selvittää, voisiko ponissa olla jotain luuston tai nivelten ongelmakohtia ja röntgen paljasti ne meille. Mitään varsinaista vikaahan ponissa ei ole, mutta tuntuupa hyvälle saada tietää ponin mahdolliset ongelmakohdat tulevaisuudessa. Ja näin osaamme hoitaa niitä jo ennen kuin ongelmia syntyy. Saaliseläimenä hevonen piilottaa kipuaan viimeiseen asti, voi siis olla, että aikainen reagointi ennen ongelmien näkymistä voi itseasiassa tuoda hevoselle helpotusta.



"Hevosten kanssa kaikilla on omat näkemykset ja muunlaisista tavoista saa ****** niskaan."

Klinikkapostaus sai sonnan lentämään isosti tuulettimeen. Unohdettiin, että ponia on hoitanut eläinlääketieteen ammattilainen (se kuuden vuoden yliopistokoulutus työkokemuksineen ei ole mikään turha titteli) ja kortisonin vaaroista pöhistiin, vaikka faktat olivat peräisin keskiajalta. Itse ainakin luotamme eläinlääkärin tietotaitoon ja hänen suosittelemaansa hoitomuotoon sekä siihen, että hoidon hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Hevosia ja poneja hoidetaan oikeasti paljon, eikä siinä ole mitään hävettävää tai kerro omistajan huonoudesta. Päin vastoin, sehän on aivan mahtavaa, että eläinlääketiede on kehittynyt niin, että pieniäkin juttuja osataan hoitaa ja havaita jo ennen isojen ongelmien syntyä. Hienoa on myös se, että on omistajia, jotka reagoivat pieneenkin epämääräisyyteen ja tutkituttavat hevosen - eläin kun ei osaa puhua. Se, että eläinlääkäri hoitaa hevosta ei tarkoita sitä, että eläin olisi rikki tai pilalla. Tai rikottu ja pilattu.




"Jos kertoisitte, että kyseiset toimenpiteet ja hoidot olisi vastaanottanut nuori puoliverinen, olisi jengi todennäköisesti kohauttanut olkapäitä ja jatkanut elämää. Nyt kuitenkin tähän takerrutaan, pädetään ja lähes syyllistetään, kun ponia on hoidettu eläinlääkärin suositusten mukaan. Uskomatonta taas kerran."

Eikö pienten ponien hoitoon tarvitse satsata samalla tavalla kuin isoihin hevosiin? Hevosiin ja poneihin kohdistuu erilaisia mielipiteitä hoidon suhteen ja tuntuu erikoiselta, että ponin tutkiminen sekä hoitaminen  eläinlääkärin ohjeiden ja suositusten mukaan nostattaa karvoja pystyyn. Ponihan on hevoseläin pienessä koossa, eikä sitä voi pitää "säästösyistä" - peruskuljen tulisi olla samat kuin hevosellakin (toki karsinapaikka ja ruoka tulevat väistämättä halvemmaksi, mutta terveydenhoidosta, kengityksistä ja sopivista varusteista ei voi tinkiä). Ponin terveydenhuoltoon ja hyvinvointiin on panostettava yhtälailla kuin isompiin lajitovereihinkin. 



Klinikkapostaus sai aikaan hyvää keskustelua, joka antoi paljon ajateltavaa, varmasti niin itselle kuin seuraajillekin. Toivottavasti asian esiin nostaminen saa aikaan en, että aiheesta uskallettaisiin kertoa ilman pelkoa syyllistämisestä ja väheksynnästä. Oli kyse sitten hevosesta tai ponista.

Ja ainiin, jotain iloistakin tähän loppuun! Olemme unohtaneet kertoa, että Kanelin laihdutuskuuria voidaan pitää onnistuneena, sillä eläinlääkärin(kin) mukaan poni on jälleen ihannepainossaan!


Tuleeko sulle mieleen muita aiheita, joista hevospiireissä ei puhuta?


Postauksen kuvat: Suvin.net

lauantai 5. joulukuuta 2020

Voihan ähky

Klinikkareissu toi mukanaan ähkyn. Osasimmekin hieman odotella lievää ähkyilyä, sillä klinikalla Kanelin paksusuolesta löytyi 11x9cm hiekkakertymä, joten Kaneli sai nenämahaletkun kautta reilun annoksen psylliumia ja magnesiumsulfaattia. Lisäksi Kanelin oikea kinner ja takapolvet piikitettiin hyaluronaatti + kortisoni -injektiolla, minkä vuoksi ponin tuli viettää yksi vuorokausi sisätiloissa. Reilu vuosi sitten ruunaus, sen myötä karsinalepo ja rauhoitus aiheuttivat ponille ähkyn, joten aavistelimme, että nytkin hiekka ja psylliummit vatsassa + karsinalepo voisivat aiheuttaa jonkinnäköistä problematiikkaa. 


Klinikalta palattuaan Kaneli kuitenkin söi ja joi karsinalevossa hyvin, joten uskalsimme jättää sen yöksi tyytyväisenä mutustamaan yöpalaansa. Vielä seuraavana päivänäkin Kaneli oli ollut täysin normaali ja syönyt aamuheinänsä pihalla. Kuitenkin iltapäiväheinien aikaan tallilta tuli soitto, että Kaneli ei normaaliin tapaansa alkanut syödä päivällistään. Koska Kaneli on maailman kovin ahmatti, hälytyskellot alkoivat soida päässä heti. Pian oltiinkin jo tallilla, ja ponin heinät olivat koskemattomana kasana ruokintapaikalla. Kanelia sen sijaan ei näkynyt missään, mutta hetken huhuilun päätteeksi tarhan pimennosta kuului hörinää ja otsalampun valossa Kaneli paikallistettiin makaamassa pienenä myttynä kylmässä maassa. Tilanne oli siis edennyt muutamissa kymmenissä minuuteissa eteenpäin.

Kaneli nousi onneksi kiltisti ylös ja kulki talliin, missä se olisi halunnut heti mennä makoilemaan. Koska ähkyhevonen on tärkeää pitää lämpimänä, loimitettiin Kaneli ja ensimmäistä kertaa elämässään se yritti potkaista. Ponin täytyi siis olla kipeä. Lisäksi ponilta mitattiin kuume ja onneksi mittari näytti normaalilämpötilaa, 37,2 astetta. Tämän jälkeen Kaneli pääsi pienelle kävelylle, jotta suolisto alkaisi toimia normaalisti. Pienen kävelyn jälkeen ponia kokeiltiin juottaa, mutta turhaan. Mikään ei maistunut. Tässä vaiheessa soitto päivistävälle eläinlääkärille, sillä Kaneli oli selvästi kipulääkkeen ja nesteytyksen tarpeessa. Eläinlääkäriä odotellessa Kanelia kävelyteltiin pienissä jaksoissa ja välillä käytiin karsinassa lepäilemässä (Kaneli kirjaimellisesti makasi maassa) ja tarjoamassa ponille nestettä (edelleen tuloksetta).


Eläinlääkäri saapui noin tunnin odottelun päätteeksi. Kaneli oli jo hieman piristynyt ja jaksoi seisoa pesupaikalla hienosti eläinlääkärin kuunnellessa ponin sydän- ja suolistoääniä. Onneksemme ähky oltiin huomattu heti alkuvaiheessa ja siihen oltiin osattu antaa ensiapua: Kanelin syke oli normaalitasolla ja suoliäänet kuuluivat. Hiekka oli kuitenkin selvästi lähtenyt liikeelle ja aiheutti ponille vatsakipua. Kivun lievitykseksi eläinlääkäri pisti Kaneliin suonensisäistä kipulääkettä. Lisäksi poni päätettiin letkuttaa, eli sen sieraimesta pujotettiin letku mahalaukkuun ja letkua pitkin ponia nesteytettiin viisi lirtaa vedellä, johon oli lisätty suolaa. Vaikka Kanelilla oli selvästi huono olla, ei voi olla kuin ylpeä, kuinka se kivusta ja epämukavuudesta huolimatta antoi eläinlääkärin ja omistajan pujottaa nenämahaletkun ilman rauhoitusta, vaikka letku pääsi raapaisemaan limakalvoa ja vertakin tuli kiitettävästi.

Kipulääke tehosi selvästi, sillä Kaneli piristyi silmissä. Eläinlääkäri suositteli, että Kanelile voisi piakoin alkaa tarjota pieniä kourallisia heinää ja määrää voisi pikkuhiljaa lisätä. Eläinlääkärin lähdettyä Kaneli jäikin pirteänä karsinaansa odottelemaan heinäannoksiaan, eikä vaikuttanut lainkaan kivuliaalta. Kanelin yö sujuikin hyvin. Kaikki sille tarjottu heinä oli kadonnut aamuun mennessä ja poni kakkasi ja pissasi jo hyvin. Juominen oli edelleen heikkoa, mutta onneksi jonkin verran nestettäkin oli uponnut. Aamulla Kaneli sai (ja söi) heinänsä, mutta juoma ei edelleenkään kelvannut. Toki eläinlääkäri oli nesteyttänyt ponia, joten siinä mielessä ymmärrettävää, ettei ylimääräinen neste uppoa. Aamulla poni pääsi myös pienelle 15min jaloittelulle, jotta suolisto pysyy aktiivisena.


Iltapäivällä tallille palattiin uudelleen ja ponin vuokraajat saapuivat apukäsiksi. Päiväheinät Kaneli oli iloksemme syönyt kokonaan ja tarhasta löytyi uusia lantaläjiä. Kaneli pääsi tallin käytävälle perusteellisen tarkastukseen ja sai samalla kipulääkkeen. Ohjelmaan kuului myös pieni taluttelu, kaiken varalta. Kaneli ei edelleenkään halunnut juoda mitään, mitä koitimme sille tarjota, mutta päiväheinät maistuivat sille hyvin. Kekseliäinä sekoitimme Kanelin päiväheinät runsaaseen veteen ja psylliumpuuroon, jotta poni saisi riittävästi nestettä. Onneksi joitakin lirtoja on kuitenkin uponnut päivän aikana, joten toivotaan, että se riittää. Lopuksi Kaneli jäi talliin odottelemaan iltaheiniään vesikupit täyteen ahdettuna. Ponin vointi vaikuttaa jo oikein hyvältä, joten toivottavasti aamulla sekä heinät, että vedet olisivat kadonneet.



P.s. Kannattaa käydä lukemassa uusimman tutkimustiedon mukaiset ähkynhoito-ohjeet Hevostietokeskuksen sivuilta.