sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Nestemäistä kultaa ponille?

Yhteistyö Effe Balancen kanssa


Viime viikolla saimme superkivan yhteydenoton, Kaneli nimittäin valittiin Effe Balancen brändilähettilääksi! Effe Balance Oy markkinoi Effektri Omega-3 -ravintoöljyä eläimille Suomessa ja Ruotsissa. Tuotekehitys ja tutkimus on toteutettu yhdessä norjalaisten, islantilaisten, saksalaisten  ja hollantilaisten huippuosaajien toimesta, tavoitteena vaikuttaa eläinten terveyteen optimoimalla ruokinnan sisältämiä välttämättömiä rasvahappoja. Tuote on 100% luonnonmukainen ja sitä on saatavana hevosten lisäksi myös  kissoille ja koirille.

Yhteistyön myötä Kanelin ruokintaan tullaan siis lisäämään kyseinen öljy, joka vaikuttaa monipuolisesti hevosen terveyteen ja hyvinvointiin. Osana säännöllistä ja monipuolista ruokintaa öljy lisää joustavuutta niveliin, jänteisiin sekä lihaksiin sekä nopeuttaa palautumista fyysisen rasituksen jälkeen. Mielestämme tämä tekee öljystä erinomaisen tuotteen nuorelle ponille ratsukoulutuksen ollessa aluillaan, sillä koko ponin keho joutuu uudenlaiseen rasitukseen. On siis tärkeää, että nivelet, jänteet ja lihakset voivat hyvin ja saavat parhaan mahdollisen tuen palautumiseen.

Yllämainittujen ponin hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden lisäksi Effektri Equi -öljy tukee luonnollista vastustuskykyä sekä edistää karvan, kavioiden ja ihon hyvinvointia. Onneksemme Kaneli ei ole koskaan sairastellut, mutta iän karttuessa vieraissa paikoissa käyminen ja riski altistua erilaisille pöpöille kasvaa. Ennakointi on paras tapa välttää sairastuminen, joten vastustuskykyä lisäävä tuote ruokavaliossa on mitä kätevin keino välttää sairastelut. Kiiltävämpi karva, terveempi iho ja vahvemmat kaviot eivät myöskään ole pahitteeksi!

Effektri Equi -öljy on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön terveellisen ja monipuolisen ruokinnan tueksi. Positiiviset muutokset alkavat näkyä muutamassa viikossa, eli jatkopostauksia aiheesta on tulossa, kunhan pääsemme aloittamaan öljyn käytön Kanelin ruokinnassa. Mielestämme tuote on kaikin puolin ihanteellinen tukemaan nuoren ponin hyvinvointia, kasvua ja kehitystä ja uskomme sen sopivan täydellisesti Kanelille! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti